Sivut

perjantai 24. tammikuuta 2014

Käsityökoulussa 2013 Vol. 1

Aloitin viime syksynä Aikuisten käsityökoulun Helsky ry:ssä.. Olin joskus aiemminkin kuullut kyseisestä koulusta, mutta tuolloin vauvan puklu ja yöheräämisistä väsyneet aivoni työnsivät koko asian pois mielestäni.
Sittemmin palattuani taas työelämään kuulin eräältä työkaveriltani asiasta uudelleen ja vallan taas innostuin.. Viimeisen pisteen tähän asiaan sain kertoessani koulusta ihanalle ystävälleni Tiinalle, joka myös (yllätys, yllätys) innostui asiasta. Eikä aikaakaan kun molemmat jo olimme ilmoittautuneet kouluun ja sormet syyhyten odottelimme Elokuun loppua ja ensimmäistä koulu päivää!

Ensimmäinen tapaaminen tulevien "kurssi"kavereiden kanssa oli siis 23.08.2013, jolloin Helskyssä pidettiin Infotilaisuus siitä mitä tuleman pitää. Tällä kertaa saimme myös hieman tutustua toisiimme ja kuulla minkälaisia käsitöitä kukin tahollaan oli tähän asti innostunut tekemään ja mikä oli saanut kunkin ilmoittautumaan kouluun.

Kokoonnumme noin joka 3. viikko, perjantaisin ja lauantaisin käsitöiden ihmeellisessä maailmassa.
Tämän syksyn pääaiheena on ollut huovutus.

Ensimmäisenä varsinaisena koulupäivänä perjantaina 13.9.2013, tutustuimme tuotesuunnitteluun (joka ei todellakaan ole vahvinta alaani, minä kun yleensä teen vain mtiä sattuu ja sovellan matkalla)..
Tein paperimosaiikki työn aiheesta: Minun syksyni.
Tässä aikaansaannokseni..


Syksyinen metsänlaita kera muumien, Innokkaana muumimukien keräilijänä Muumit kuuluvat jokaiseen vuodenaikaani, luonnollisesti! :)


Seuraavana päivänä eli lauantaina aloitimme varsinaisen huovutuksen.
Harjoittelimme tasohuovutusta rakentamalla ohuista karstahuopalevyn kuitutasoista ristikkäin asetellen tasohuopapohjan. Tämän jälkeen sekoitimme erivärisiä huopakuituja keskenään karstaamalla synnyttäen väri ympyrän erisävyt. Nämä syntyneet värisävyt neulahuovutimme tasohuovutettuun kappaleeseen..
JA TZADAA..




Näin syntyi  siis tämä yllä näkyvä tuotos, joka tällä hetkellä koristaa poikien huoneessa lelukuution/penkin päällistä. Välillä olen miettinyt tekeväni siitä vielä tyynynpäällisen tai seinävaatteen.. Mutta toistaiseksi siis tällä mennään.
Tässä esittelyssä ensimmäiset syksyn aikaansaannokset.. JAtkot seuraa kun olen saanut kaikki kuvat siirrettyä koneelle.

Noora :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti