Sivut

maanantai 12. toukokuuta 2014

Ruma sukat miehelle..

Kauneus on katsojan silmissä sanotaan, tämä vanha sanonta pätee varmasti myös lankoihin. Olen kovasti koittanut miettiä, miksi joku lanka vaan tökkii? Ei välttämättä vielä niinkää kerällä, mutta neulottuna pintana.. Toinen voi taas pitää samaa kerää suosikkinaan.
Minulle itselleni tälläinen "inhokki" lanka on 7- veljestä Polkka.. Olen aikoinaan saanut sitä isältäni lahjaksi muutamia keriä..  Nyt jällellä ovat vielä punasävyinen ja harmaa sävyinen kerä, sekä pari pikku-jämä kerää (harmaata ja siniharmaata?) Olen aikani (lue: vuosia  :) ) koittanut niitä vältellä ja aina niihin törmätessäni tunkenut niitä syvemmälle lankalaariini. Ajatuksena ollut selvästi: "Poissa silmistä, poissa mielestä".
Nyt kuitenkin, kiitos lankalaihiksen, olen ottanut ne esille ja päättänyt päästä niistä kunnialla eroon. Sukka villityksen ollessa kuumimmillaan ja miehen pyytäessä itselleen uusia villasukkia, päätin yhdistää jämät ja toisen täyden Polkka kerän miehen sukkiin, joita kutsun rumasukiksi.

Eräänä päivänä töissä tauolla neuloin näitä omasta mielestäni rumiluksia. Sain kuitenkin positiivista palautetta sukista.. Niitä kuvailtiin jopa tyylikkäiksi?!? :) Enpä tiedä miksi tämä lanka omissa silmissä näyttää kammotukselta.  Me emme vain kohtaa ja kohta ei enää tarvitsekkaan, ainakaan sillloin jos ei tuijottele miehensä varpaita. Tai saattaahan tässä vielä käydä niinkin että alan tykätä noista sukista ja tuosta langasta niin paljon että teen itselleni siitä punasävyisestä sukat, ikään kuin miehen sukille pariksi.. No tämä taisi olla yhtä kaukaa haettua kuin yhteen sopivat tuulipuvut.. :)


Langan hävitystä makkara-varsi rumiluksiin kertyi yhteensä: 172g
Olen tyytyväinen, kaippa noihin silmä tottuu..

-Noora-

1 kommentti:

  1. Polka ei oo munkaan suosikkilankaa... ei siis koskaan. Mulla on ollut sitä tasan yksi kerä, neuloin siitä itelleni alkuvuodesta pipon ja tumput, ja voi itku... en tykkää yhtään. Mutta jos joku muu tykkää, ja on sitä mieltä että on tyylikäs, niin hävitä se viimeinen kerä hänelle neulottuihin sukkiin! Saat sen kokonaan pois silmistä! Eikä noi sukat rumat oo, ne on vaan Polkaa.....!

    VastaaPoista