Sivut

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Autetaan kaveria mäessä ja edistetään samalla omaa lankalaihista!

Meillä on töissä aivan ihana käsityö kerho: Neuloosi! Kokoonnumme joka toinen viikko työpäivän päätteeksi yhdessä neulomaan ja virkkaamaan, jakamaan ajatuksia ja ideoita. Olipa siellä joskus keskusteltu lankavarastoista ja taidettu naurekellen todeta että minulla on porukan suuurin lankavarasto... :) Eräällä kerralla Neuloosi-ystäväni Päivi oli tekemässä pitkiä palmikko-polvisukkia itselleen. Langaksi hän oli valinnut joltain tuttavaltaan saamansa sinisävyinen Nalle langan. Tämä valittu Nallen väri oli jo poistunut valikoimista about 4-5 vuotta sitten. 

No neuloosissa sukkien etenemistä seurailtiin ihastellen. Ensimmäinen sukka valmistui vinhaa vauhtia... Toinenkin sukka saatiin alulle, mutta kuinka ollaakkaan kun alettiin olla kantapään kohdalla alkoi uhkaavasti näyttää siltä että lanka loppuu kesken. Siinä sitten jo mietittiin että josko jo valmiista sukasta  purettaisiin jalkaterä ja tehtäisiin sukkiin reilusti eriväriset teräosat. Ja koska Päivikin tiesi minun melko suuresta lankavarastostani ja halustani saada varastoa piennettyä, pyysi hän toiveikkaana minua lankalaarin kaiveluun...

 Meinasin unohtaa koko homman, kunnes eräänä iltana lapsia nukuttaessani muistin yhtäkkiä saadun tehtävän... Niinpä hipsin kaikessa hiljaisuudessa lankalaarini äärelle ja aloin penkomaan sen syöveitä. Vastaan tuli jos jonkin moista kerää, oli Polkua, Puroa, Miamia, mutta löytyipä sitten muutama Nallekin.. Oli luonnonvalkeaa (josta mitä ilmeisimmin syntyy jokupäivä vielä lisää Broken seeds-sukkia :) ja sinisävyisiäkin oli kahta eri sävyä. 

Olin mallikkaasti jo hukannut saamani mallilanganpätkän, mutta mielestäni toisen sinisen Nallen sävy muistutti todellakin tuota Päivillä käytössä olevan langan väriä. 
Siltä seisomalta lähetin Päiville viestin: "Älä pura sukkia", kera kuvan löytämästäni kerästä. Seuraavana päivänä vein kerän töihin mukanani ja molempien yhteiseksi iloksi kerä oli kuin olikin samaa sävyä!! Aika uskomaton fiilis.. Kyllä siinä tuli tunne että " lankalaaristani löytyy ihan mitä vaan, tai ainakin kaikki mitä tarvitaan!" 



Lankalaarin aarteita..


 Ihana yllätys kun sävy oli just eikä melkeen sama!!

Laihikseni eteni jälleen, kokonaisella 150g kerällä! 

Onnea on voida iloita ihanista ystävistä ja saada tuottaa heille iloa omalla lankalaihiksellaan..

Seuraavassa kuvassa ihanainen vastalahja: Tee-tuliaisia suoraan Porvoosta! Herkullista suklaa-vanilja-teetä! 


 -Noora-

2 kommenttia:

  1. Huippua! Pitää pistää mieleen, että sulta pitää kysyä, jos langat loppuu kesken!!! ;) Kiva saada auttaa kaveria hädässä! Ja vielä kivempaa oli, että se antoi vastalahjaksi teetä, eikä lankaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Joo täältä näitä löytyy... vaikka muille jakaa!! Tervetuloa vaan penkomaan! ;) Vastalahja oli todellakin mieluinen.. Sitä nauttiessa tulee taas virkkaiiltua ja värkkäiltyä jotain uutta! :) Vähän ollut kyllä inspiraatio kateissa ( johtuisko siitä ettei mun varastossa olevat langat nyt nappaa kun kaupoissa on uudet kesä langat näytillä..)

      Poista