Sivut

perjantai 31. tammikuuta 2014

Langanostolakon vieroitusoireita.. :)

Morjensta pöytään..

 Langan ostolakkoa takana virallisesti 31 päivää. Toki lakkoilin jo ennen vuodenvaihdettakin mutta sallin itselleni pikku repsahduksia vielä silloin. Nyt tosissaan mukana lankalaihiksessa ja lisäksi langanosto lakossa juhannukseen! 8)
Eri blogeissa olen lueskellut ja kuolaillut kaiken maailman ale löytö lankoja ja haaveillut mitä kaikkea olisin itse kyseisistä langoista tehnyt..

Jostain syystä lankavaraston langoista ei löydy juuri sitä haluttua tai inspiraatioon sopiaa lankaa.. Näinhän se menee että kaikki muu inspiroi paitsi jo olemassa oleva tai keskeneräinen.. :)
Kesken eräisiä töitä löytyy vaikka muille jakaa, mutta intoa niiden loppuun saattamiseen olen etsiskellyt kissojen ja koirien kanssa.. Tässä "muutama" (surkea) photo keskeneräisyyksistä..


Neuletakki itselle Blend Banboo langasta, takakappale ja toinen etukappele melkein valmiina..



Virkattu matto ontelokuteesta, Prinsessajuttu blogin innoittamana  <3



Isoäidinneliöistäää virkattu patalappu.. melkeen valmis... jaksaa jaksaa.. :)

Kaksinkertaisesta Kelo langasta neulottu tyynynpäällinen, nappeja ja päättelyä vaille valmis.



Kaiken maailman jämä villa ja villa-sekoite langoista olen tehnyt isoäidin neliöitä, jotka joskus tarkoitus yhdistää peitoksi..


Nalle langasta Broken Seeds sukat tuloillaan...


Kaikkien, tai ainakin melkein kaikkien näiden kohdalla on inspiraatio hukassa...
Järki sanoo älä aloita mitään uutta, sydän sanoo mitähän sitten aloittais.. :)
Kuulostaakos tutulta?

Lohduttauduin ale laareja ihaillessani käsityökirjallisuudella...
Löysin siis Suomalaisen kirjakauoan alesta itselleni Luonnonkauniit neuleet- kirjan ja Cittarista mukaan tarttui Banbu sukkapuikot kokoa 4.


Tämän päivän tavoitteena saada mattoa etenemään ja patalappu valmiiksi!

GO-GO!

-Noora-

perjantai 24. tammikuuta 2014

Käsityökoulussa 2013 Vol. 1

Aloitin viime syksynä Aikuisten käsityökoulun Helsky ry:ssä.. Olin joskus aiemminkin kuullut kyseisestä koulusta, mutta tuolloin vauvan puklu ja yöheräämisistä väsyneet aivoni työnsivät koko asian pois mielestäni.
Sittemmin palattuani taas työelämään kuulin eräältä työkaveriltani asiasta uudelleen ja vallan taas innostuin.. Viimeisen pisteen tähän asiaan sain kertoessani koulusta ihanalle ystävälleni Tiinalle, joka myös (yllätys, yllätys) innostui asiasta. Eikä aikaakaan kun molemmat jo olimme ilmoittautuneet kouluun ja sormet syyhyten odottelimme Elokuun loppua ja ensimmäistä koulu päivää!

Ensimmäinen tapaaminen tulevien "kurssi"kavereiden kanssa oli siis 23.08.2013, jolloin Helskyssä pidettiin Infotilaisuus siitä mitä tuleman pitää. Tällä kertaa saimme myös hieman tutustua toisiimme ja kuulla minkälaisia käsitöitä kukin tahollaan oli tähän asti innostunut tekemään ja mikä oli saanut kunkin ilmoittautumaan kouluun.

Kokoonnumme noin joka 3. viikko, perjantaisin ja lauantaisin käsitöiden ihmeellisessä maailmassa.
Tämän syksyn pääaiheena on ollut huovutus.

Ensimmäisenä varsinaisena koulupäivänä perjantaina 13.9.2013, tutustuimme tuotesuunnitteluun (joka ei todellakaan ole vahvinta alaani, minä kun yleensä teen vain mtiä sattuu ja sovellan matkalla)..
Tein paperimosaiikki työn aiheesta: Minun syksyni.
Tässä aikaansaannokseni..


Syksyinen metsänlaita kera muumien, Innokkaana muumimukien keräilijänä Muumit kuuluvat jokaiseen vuodenaikaani, luonnollisesti! :)


Seuraavana päivänä eli lauantaina aloitimme varsinaisen huovutuksen.
Harjoittelimme tasohuovutusta rakentamalla ohuista karstahuopalevyn kuitutasoista ristikkäin asetellen tasohuopapohjan. Tämän jälkeen sekoitimme erivärisiä huopakuituja keskenään karstaamalla synnyttäen väri ympyrän erisävyt. Nämä syntyneet värisävyt neulahuovutimme tasohuovutettuun kappaleeseen..
JA TZADAA..




Näin syntyi  siis tämä yllä näkyvä tuotos, joka tällä hetkellä koristaa poikien huoneessa lelukuution/penkin päällistä. Välillä olen miettinyt tekeväni siitä vielä tyynynpäällisen tai seinävaatteen.. Mutta toistaiseksi siis tällä mennään.
Tässä esittelyssä ensimmäiset syksyn aikaansaannokset.. JAtkot seuraa kun olen saanut kaikki kuvat siirrettyä koneelle.

Noora :)

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Villakoiran Villapaita :)

Meidän perheeseen kuuluu siis myös 5- vuotias Toy Villakoira Muusa <3

Muusa on luonteeltaan hyvinkin oikukas ja lasten syntymä on ollut tuolloin teini-ikäiselle koiruudelle kovaa aikaa... :) No ne murinat ovat jo takana päin ja nykyään pojat ja koira tulevat jo kivasti toimeen.. :)

Toy Villiksethän ovat villisperheen pienimpiä edustajia ja niinpä meidän Muusammekin painaa hieman alle 3 kg. Pienestä koostaan johtuen ovat nämä otukset hyvinkin herkkiä Pakkaselle.. Nyt kun ulkona paukkuu -10 - 15 asteen pakkasia ei tämä neiti juuri pakollista enempää tahdo ulkoilla..

Siispä teinkin Muusalle uuden Pakkas paidan lankavarastoni todellisista kummajaisista.. Nämä villalangat olen joskus bongannut kirpputorilta hyvinkin edukkaasti.. Nyt ne päätyivät Villakoiran villapaitaan ja sopivat tähän tarkoitukseensa hyvin...



Ja hirveällä houkuttelulla sain mallin katsomaan kameraan..


Koiruus itse ei ole kovinkaan innostunut kuvattavana olemisesta.. Johtuisikohan siitä että turkki on talviterässä ja aivan kamalassa kunnossa, Eihän kenenkään nuoren neidin sovi esiintyä kuvissa näin huolittelemattomana.. Hellittäisivät vaan nämä pakkaset edes hieman..
Paidan päällensä saatuaan neiti, ei suostunut ottamaan sitä kokonaiseen vuorokauteen pois..

Lankaa kului 98g.
Taidankin seuraavaksi tarttua trimmikoneeseen ja kampaan....  :)

Noora

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Virkatut ja vanutetut tossut II

Tässä näytille jo sarjassaan 2. Virkatut ja Vanutetut tossut.. Nää on kyllä kivat ja nopeat tehdä ja tietysti Super lämpöiset.. :)


Kuvassa jo uuden omistajansa jalassa.. Annoin nämä kummitädilleni lahjaksi.  <3

Noora

Mollyni mun

Osalllistun "Silmukan saalistus"- ja "Pipon ytimestä" blogien yhdessä ylläpitämään Silmukan ytimestä 01/2014 haasteeseen, jossa siis tämän kuun haasteen aiheena oli pipo.. Törmäsin iki ihanaan  Molly-pipoon noin vuosi sitten Kahvikaneli virkkaa- blogissa.. ja ihastuin...
Alkuperäisen ohjeen ollessa lontoon kielellä, arkailin puikkoihin tarttumista jonkin aikaa...
Nyt päätin kuitenkin voittaa pelkoni ja pähkäilin ohjeen kanssa aikani ja valmistakin tuli! :)






Tämän pipon lahjoitin sisarelleni ja nyt puikoilla jo itselleni samanmoinen.. :) 

Tässä alkuperäinen ohje

Itse käytin nyt tähän pipoon Schachenmayer Extra Merino lankaa, mutta voit siis valita mieleisesi vastaavan paksuisen langan.  Lankaa kului n. 1.5 kerää eli arviolta 75g. 

Tässä vielä vapaasti suomennettuna ohje sitä kaipaaville.

Ohje Molly pipoon:

Tarvikkeet:
2 kerää  Extra merino lankaa,
pyörö- ja/tai sukkapuikot 3mm ja 4mm.
apupuikko.

Luo ohuemmille puikoille 100 silmukkaa, yhdistä ympyräksi, merkkaa kerroksen vaihtumiskohta. Neulo 1 o, 1 n joustinneuletta kunnes kappaleen korkeus on noin 2,5(-3)cm.

Seuraavalla kierroksella lisää seuraavasti: 1n, neulo 1 s etu- ja takareunastaan, 3o, neulo 1 s etu- ja takareunastaan, 4o, neulo 1 s etu- ja takareunastaan, 3o, 1n, *(neulo 1 s etu- ja takareunastaan, 4o) toista * kaavaa kunnes sinulla on 5 s jäljellä. Neulo neulo 1 s etu- ja takareunastaan, 3o, neulo 1 s etu- ja takareunastaan. Nyt simnulla on 121 s.
Vaihda työhön paksummat puikot.
Seuraava kerros: neulo 1n, 16o, 1n ja neulo loput oikein.


Kerroksen alussa tehdään  siis palmikko kuviota seuraavalla ohjeella (16 silmukalla):
Rivit 1-7 :oikein
rivi 8: siirrä ensimmäiset 4 s apupuikolle työn eteen ja neulo 4 o ja sitten neulo apupuikolta 4 o. Siirrä seuraavat 4 s apupuikolle työn taakse ja neulo seuraavat 4 o ja sitten apupuikon silmukat 4 o.

Muilla silmukoilla toistetaan seuraavaa 3 rivin järjestystä :

1. kerros: 1n, 16 silmukkaa palmikkokuviota edelläkuvatulla ohjeella (aloittain palmikkokuvion kolmannelta riviltä), 1n 1 o kerroksen loppuun.
2. krs: 1n, 16 silmukkaa palmikkokuviota, 1n, neulo loppukerros oikein.
3. krs 1n, 16 silmukkaa palmikkokuviota, 1n, neulo loppukerros oikein.

Toista kerroksia 1-3 18 vielä kertaa, tämän tehtyäsi sinun pitäisi olla palmikkokuvion 3. kerroksella.

Kavennukset: (vaihda tarvittaessa sukkapuikkoihin)

1) 1n, 16 o, 1n, loput oikein
2) 1n, tee kahden noston kavennus; (nosta silmukka neulomatta, nosta seuraava silmukka neulomatta ja neulo silmukat yhteen takareunoistaan.), 2 o, tee kahden noston kavennus, 4 o, neulo 2 o yhteen, 2 o, 2 o yhteen, 1n, 6 o, *(2 o yhteen, 6 o) toista * viimeiseen silmuikkaan , 1 o. (=105s).
3) 1n, 12 o, 1n, 6 o, neulo *(2 o yhteen , 5 o) toista * viimeiseen silmukkaan,  1 o. (= 93s).
4) 1n, 12 o, *(1n, 1 o) kerroksen loppuun.
5) 1n, siirrä 3 silmukkaa apupuikolle työn eteen, neulo 3 oikein, neulo apupuikon silmukat, siirrä 3 silmukkaa apupuikolle työn taakse, neulo 3 oikein ja sitten apupuikon silmukat. 1n, loput o. 
6) 1n, 12 o, 1 n, loput o.
7) 1n, 12 o, 1n, (1 o, 1 n) kerroksen loppuun.
8) 1n, 12 o, 1n, 6 o, *( 2 o yhteen, 6 o) toista * viimeiseen silmukkaan, 1 o.(=84s).
9) 1n, tee kahden noston kavennus (ohje kohdassa 2.), 1 o, kahden noston kavennus, 2 o, 2 o yhteen, 1 o, 2 o yhteen, 1 n. 6 o,  ( 2 o yhteen) viimeiseen silmukkaan. 1 o.  (71 s).
10) 1n, 8 o,  * (1n, 1 o) kerroksen loppuun.
11) 1n, Siirrä 2 s apupuikolle, neulo 2 o, neulo apupuikon s:t. Siirrä 2 seuraavaa s apupuikolle työn taakse, neulo 2o ja sitten apupuikon s:t. 1n, loput oikein.
12) 1n, 8 o, 1n, loput oikein. 
13) 1n, 8 o, n, *(1n, 1 o ) kerroksen loppuun. 
14) 1n, 8 o, 1n, 2 o,* (2 o yhteen, 4 o) kunnes jäljellä on 5 s, 2 o yhteen, 3 o. (61 s).
15) 1n, tee palmikkokuvio kuten rivillä 11, 1n, 2 o,* (2 o yhteen) kunnes jäljellä on 4 s, 2  yhteen, 2 o, (=51 s.).
16) 1n, 8 o, *(1n, 1 o) kerroksen loppuun.
17) 1n, tee  kaksi kertaa kahden noston kavennus (ohje r. 2 )ja kaksi kertaa  2 o yhteen, 1n, 2 o, *(2 o yhteen) kunnes jäljellä on 3 s, 2 o yhteen, 1o ( =37 s.).
18) 1n, 4 o, 1n, 2 o,* (2 o yhteen) kunnes jäljellä on 2 s, 2 o yhteen. (=27 s.).
19) 1n, siirrä yksi silmukka apupuikolle työn eteen, 1 o, neulo apupuikon silmukka o, siirrä seuraava silmukka apupuikolle työn taakse, neulo 1 o, neulo apupuikon silmukka o, *(1n, 1 o) kerroksen loppuun.
20) 1n,  tee kahden noston kavennus, *(2 o yhteen) kerroksen loppuun. (=14 s. ).

Katkaise lanka, vedä lanka jäljellä olevien silmukoiden läpi ja kiristä. Päättele hyvin.  

Pahoittelut jo etukäteen kaikista kirjoitusvirheistä joita tekstistä löytyy..

Pipo Päässä Pakkasella              
-Noora

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Isoäidinneliöitä..

Lankavaraston kulutus on käynnistetty ja mikäpä muu olisi koukuttavampaa ja kaikki jämät sisäänsä nielevää kuin isoäidin neliöiden virkkaaminen.. Parahiksi sain kuulla että erään läheiseni veljen tytär saa keväällä pojan.. ja koska en itse sinisestä erityisemmin pidä päätin virkata lankavarastostani löytyneistä sinisistä villalangoista lämpimän vauvan peiton...


tästä se lähti...



Tässä neliöt valmiina ja silmää miellyttävä järjestys löytynyt..
Ja eikun yhdistämään..
Yhdistämiseen käytin vaalean harmaata Lauri Sukkalankaa..
Tämä väri sopi mielestäni hyvin näihin sinisen sävyihin...



Ja eikun pakettiin ja matkaan... :)

JA näin lankavarastosta kulutettu  600g :) Olen enemmän kuin tyytyväinen, vaikka sinisiä lankoja viel' jäikin.. Nyt kuitenkin pipo haasteen kimppuun..

-Noora-



perjantai 3. tammikuuta 2014

Risu punontaa?


Viime syksy oli myrskyjen aikaa.. oli Oskaria, Einoa ja Seijaa... Nämä kaikki pöllyttivät ilmaa ja riepottivat puita.. Tämän johdosta lenkkipolulla näkyi silmiin pistävä määrä katkeilleita koivun risuja..
Keräilinpä niitä kerran koiraa ulkoiluttaessani nipuksi, joka jo itsessään oli mielestäni kaunis..


Lähdin kuitenkin kokeilemaan miten nämä taipuisivat kranssin muotoon...



Ja kyllähän ne taipuivat, pelkistetyt ja ihanat... Vahvikkeeksi lisäsin vielä hieman rautalankaa ja valmista.
Toiseen lisäsin koristeeksi hanttilantaa.. mutta kuvan ottaminen unohtui ennen luovutusta. Vein sen siis ystävälleni tervehdykseksi..


torstai 2. tammikuuta 2014

Palmikko lapaset

Joulun odotuksen tiimoilla puikot todella viuhuivat.. Enpäs muista tällaista kudinten kilinää viime vuodelta.. Ehkäpä tämä plogin pitäminen helpottaa jatkossa muistelua.. :)

Palmikkoon hurahtaessani  kokeilin vielä palmikko lapasiakin. Ihan omalla mallilla ja Lauri sukkalankaa käyttäen. Ei yhtään pöllömmät, vaikka itse sanonkin.




Rakas kaukainen ystäväni sai joululahjaksi nämä palmikko lapaset. Höperöinen pukki tosin toi ne lahjakontissaan meille, eli toisin sanoen paketti  kerkesi postiin vasta joulun jälkeen. :) Mutta onhan se mukavaa kun joulun riemua riittää vielä joulun jälkeenkin!

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Arvonnan voitto ja Uuden Vuoden lupaus

Osallistuin Silmukan saalistus Silmukan saalistus blogin arvontaan ja voitin 4 kerää Novitan Miami lankaa..
Jee, jee, enpäs ole aiemmin voittanut mitään mainittavaa! Tämä lämmitti siis mieltä näin uuden vuoden kynnyksellä. Etenkin kun olen langanosto lakossa.  :) Kiitos siis vielä arvonnan järjestäjälle!

Tänä vuonna tein poikkeuksellisesti Uuden Vuoden lupauksen: En osta yhtään lankakerää ennen Juhannusta!.. JA koska serkkuni uudenvuoden lupaus oli huikea painon pudotus Juhannukseen mennessä, tai muuten 1000 euron lahjoutus uudelle Lastensairaalalle, päätin minäkin nostaa panoksia ja asetin omalle lupaukselleni "sakon". Eli jokaista ennen Juhannusta 2014 ostamaani kerää kohden neuloa yhden parin sukkia keskolaan!

Lisäksi ajattelin maksimoida alkavan vuoden haasteet ja varmistaa ettei langan ostelu lähde ns. lapasesta Juhannuksenkaan jälkeen ja samalla edelleen pienentää lankavarastoani.. Täten julistan osallistuvani myös Lankalaihikseen .
Nyt on kaikki langat kaiveltu päivän valoon ja voin kertoa että muutamat kätköt paljastivat ihan unohdeettuja ihanuuksia.. Kaappeja kaivellessa kuului -" Ai nää on täällä"," tästä mun piti tehä se neuletakki" jne... :)
Mutta siis asiaan.. Karu totuus lankajemmarin kätköistä löyti siis yhteensä 12,1 kg lankaa :/ Juu ei ihan heti lopu! :) Vuoden loppuun mennessä aijon pudotaa lanavaraston painoa 3 kg:llä..

Vuoden kulutus kuukausittain... ( listaan tähän myös jos lankaa josatin syystä tulee lisää.. :)

Tammikuu:
¤ vauvanpeitto -535g
¤ Mollyni mun ( x2) -150g
¤ Koiran  Villapaita -98g
¤ Lahjoitin akryyli lankaa päiväkodille tupsujen tekoon -400g

Helmikuu:
¤ Neulotut tiskirätit x2 -66g
¤ Broken seed- sukat -84g
¤ Nalle kukkaketo tai vastaava vajaa kerä siskolta + 144g
¤ Broken seeds- Sukat II -95g.
¤ Vauvan sukat tarhan tädille -38g
¤ Juna sukat kaverin vauvalle -62g

Maalis-, huhti- ja toukokuu.. kaikki yhes koos!
¤ Rumilus makkara sukat miehelle -172g
¤ Jämäsukat -152g

Kesäkuu:
¤ Tiskirättejä